Tekoäly HR:n apuna
"Tekoäly on työväline, jossa datan ja algoritmien avulla tuotetaan tietoa, ratkaistaan ongelmia ja luodaan uusia mahdollisuuksia." (Kesti 2018)
Tekoäly ja digitalisaatio... Tästä ollaan viimeaikoina puhuttu todella paljon, kuinka tekoäly automatisoi ja helpottaa ihmisten töitä. Jossain tekoäly myös syrjäyttää joidenkin työpaikat ja työtehtävät. Mitä tekoäly sitten tarkoittaa HR-työlle?
Kuva täältä.
Suurimpia hyötyjä tekoälystä on rutiinitehtävien automatisointi, perehdyttämisen ja sitoutumisen vahvistaminen sekä erilaisten tietojen kerääminen esimerkiksi kehitykseen ja suoritukseen sekä lahjakkuuksien tunnistamiseen liittyen. HR:n tulee ymmärtää tekoälyn toimintaa, jotta se voi auttaa organisaation strategisia valintoja sekä toimintatapojen muutoksia. (Kesti 2018; Solaforce 2019)
HR voi hyödyntää tekoälyä monessa eri osa-alueessa. He pystyvät käyttämään ennustavaa-analytiikkaa, jonka avulla he voivat hyödyntää kaikkea HR-järjestelmään syötettyä tietoa laajemmin kuin aikaisemmin. Tekoälyä voidaan käyttää rekrytoinnin suunnittelusta työsuhteen loppuun asti. Monet sovelluskohteet ovat vielä osittain tunnistamattomia, sillä tekoäly kehittyy jatkuvasti ja toiminnollisuuksien laajentuessa näitä tulee jatkuvasti lisää. (Solaforce 2019)
Tekoäly tulee olemaan HR:lle iso etu jos, sitä osaa käyttää hyödykseen. Tulee oppia uusia tapoja tehdä töitä sekä osata valita omalle organisaatiolle oikeat tekoälyn välineet. Jokaiselle organisaatioille ei varmasti toimi samat tekoälyn osa-alueet ja onkin tärkeää tunnistaa mitkä osa-alueet ovat ne, jotka tuovat teille lisäarvoa. HR pystyy tekoälyn avulla myös keskittymään olennaisempiin aisoihin kun järjestelmät toimivat tekoälyn avulla ja rutiininomaiset tehtävät ovat automatisoituneet tekoälyn ansioista. Tekoälyä ei siis tule pelätä vaan käyttää rohkeasti hyödykseen.
Jos tämä aihe kiinnostaa sinua kannattaa kuunnella Antti Merilehdon Tekoäly nyt -podcast jakso: "Miten HR hyödyntää tekoälyä?" Tässä jaksossa Keskon Niklas Bergströn, Houston Analyticsin Pauli Dahlbom sekä SAS Instituten Pasi Helenius sekä Petri Roine keskustelevat tekoälystä sekä miten se voidaan yhdistää HR-työhön. Jakson voi kuunnella tästä. Merilehdon podcastissa kerrotaan muutenkin laajasti tekoälystä ja miten se vaikuttaa eri tavoilla yhteiskuntaan.
Lähteet:
Kesti Marko. 2018. Tekoäly tekee HR:stä PROFIT-centerin. LinkedIn. Luettavissa: https://www.linkedin.com/pulse/teko%C3%A4ly-tekee-hrst%C3%A4-profit-centerin-marko-kesti/ Luettu: 29.11.2020
Solaforce. 2019. Tekoäly - Uhka vai mahdollisuus HR:lle? Luettavissa: https://www.solaforce.com/fi/tekoaly-uhka-vai-mahdollisuus-hrlle/ Luettu: 29.11.2020

Moikka Hanna! kiitos tekstistäsi, todella monipuolisesti kerroit tekoälystä saatavia hyötyjä HR-työlle. Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että tekoälystä saadaan hyötyä vain, jos organisaatiot osaavat hyödyntää sitä juuri itselle sopivilla tekoälyn välineillä.Tämä onkin siis asia, mihin organisaatioiden tulisi perehtyä kunnolla, jotta tekoälyn hyödyt saadaan maksimoitua. Täytyypä jossain vaiheessa kuunnella myös tuo podcast jakso mitä suosittelit, aihe on nimittäin hyvin mielenkiintoinen! :)
VastaaPoista-Emma Lintukangas
Moikka Hanna ja kiitos kirjoituksestasi! Pakko kompata sua ja Emmaa siinä, että tekoälyn ymmmärtäminen vapauttaa eri ideoita sen relevanttiin käyttöön kussakin organisaatiossa. Sitä, mitä ei tiedä on paha lähteä soveltamaan.
VastaaPoistaToi sitoutumisen vahvistaminen on varmasti monella yrityksellä yksi tärkeä osa-alue, johon tekoälyä halutaan hyödyntää. Jatkuvat pulssikyselyt ja niiden raskas analysointi tuntuu aina kivikautiselta jos on mahdollisuus reaaliaikaiseen palautteeseen, esim. siitä, millaista kieltä työyhteisössä käytetään.
Kiitti myös podcast-vinkistä - niitä otan aina ilolla vastaan!
Moi Hanna! Mielenkiintoinen kirjoitus tekoälystä ja sen mahdollisuuksista. On totta, että tekoäly muuttaa monia työtehtäviä ja työpaikkoja häviää, mutta aina tulee myös jotain uutta tilalle. Kuten sanoit, niin jokaiselle hr:lle ei sovi kaikki tekoälyn tuomat mahdollisuudet, vaan on tärkeää testata monia asioita sekä antaa mahdollisuuksia tekoälylle. Näin löydetään se mikä toimii omassa organisaatiossa parhaiten! :)
VastaaPoista-Nelli
Hei!
VastaaPoistaLaadukas kirjoitus, jota oli mukava lukea. Teksti sisälsi hyvää pohdintaa ja siitä sai paljon asioita irti. Tekoäly saattaa tosiaan pistää pakkaa vähän sekaisin, mutta itse ainakin uskon lopputuloksen olevan positiivinen ja en usko sen aiheuttavan negatiivisia asioita ainakaan todella laajalla tasolla. Tekoäly tosiaan on suuri hyöty HR-työssä ja sen avulla voidaan mahdollistaa monia asioita. Mielestäni tekoälyn mahdollistama keskeisiin asioihin keskittyminen olisi todella tärkeä muutos ja sen avulla voitaisiin tehostaa HR:n toimintaa huomattavasti.
Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta. Olen kanssasi samaa mieltä että tekoälyä ei pidä pelätä sillä se tuo oikein käytettynä niin paljon hyötyä jokapäiväiseen työhön. Se tehostaa toimintaa jolloin aikaa jää tärkeämmille asioille. Mukavaa loppuvuotta terveisin Taija Rinne
VastaaPoista